Hae jäseneksi

Puumiestoiminta on tarkoitettu kaikenikäisille puualalla työskenteleville junioreista senioreihin, puusepistä professoreihin.

Puumiehet ry:ssä on noin 2000 jäsentä.

Jäsenrakenne

Puumiehet ry:ssä on noin 2000 jäsentä. Puumiestoiminta on tarkoitettu kaikenikäisille puualalla työskenteleville junioreista senioreihin, puusepistä professoreihin. Nuorimmat jäsenet ovat alle 20-vuotiaita ja vanhimmat yli 95-vuotiaita.

Eniten, noin kolmannes työssäkäyvistä jäsenistä, työskentelee sahateollisuudessa ja sahateollisuuden jatkojalostuksessa. Lähes yhtä suuria toimialoja keskenään ovat metsätalous, puutavarakauppa, puusepänteollisuus ja laite- ja konetoimittajat, joiden kunkin toimialan osuus on noin 10 prosenttia. Jäseniä toimii myös levyteollisuuden, hallinnon, koulutuksen, logistiikan, tutkimuksen ja kehitystyön parissa.

Puumiehet ry:n työssäkäyvistä jäsenistä neljännes kuuluu yrityksen johtoon tai omistajiin. Tuotannon ylemmässä johdossa tai keskijohdossa toimii 15 % jäsenistä, samoin kuin tuotannon työnjohdossa. Jäsenrakenteen laaja-alaisuutta kuvaa hyvin vajaan toisen puolen jakautuminen moneen eri toimenkuvaan.

Jäsenistä noin puolet on insinöörejä.

Jäseneksi hakeminen

Puumiehet ry:n hallitus hyväksyy uudet jäsenet kokouksissaan, joita on yleensä 4 kertaa vuodessa. Jäsenhakemuksen saavuttua liiton toimistoon hakijalle postitetaan Puumies-lehti. Ensimmäinen jäsenkirje lähetetään hallituksen kokouksen jälkeen. Pääperiaate on, että alueyhdistykseen voi liittyä vasta kun on tullut hyväksytyksi liiton jäseneksi. Puumiehet ry:n jäsenyyttä haetaan täyttämällä jäsenhakemuskaavake.

Liiton jäsenmaksu vuonna 2019 on 48 € /v. Opiskelijoilta jäsenmaksu on puolet eli 24 €/v. Jokaiselle jäsenelle tulee Puumies-lehti jäsenetuna.

Jäsenyysehdot

Jäseneksi hyväksytään puualalla toimivat ja puumiestoiminnasta kiinnostuneet henkilöt.

Tietosuojalauseke

Jäsenluettelot ja matrikkelit

Puumiehet ry on julkaissut painettuja jäsenmatrikkeleita ja luetteloita vuodesta 1964 alkaen määrävuosin. Viimeisin kuvallinen matrikkeli on julkaistu vuonna 2014. Matrikkeleita ei myydä ulkopuolisille.

Kyllä, haluan jäseneksi!









(* oppilaitos ja vuosi mistä olet valmistunut/valmistumassa)

(** alueyhdistys, johon haluan liittyä (vain Puumiehet ry:n jäsenyys mahdollistaa paikalliseen yhdistykseen liittymisen)

Puumiehet ry:n hallitus käsittelee uudet jäsenhakemukset kokouksissa, joita on 4 kertaa vuodessa. Liiton jäsenmaksu on 48 euroa/2019, opiskelijoilta 24 euroa/2019. Jos haluat tietää lisää jäsenyydestä, ota yhteyttä: toimisto@puumies.fi tai 040 163 3011.