Puumiesten Syystapahtuma Härmän Kuntokeskuksessa

09/2015

Puheenjohtajana jatkaa Juha Nummela

Puumiesten Liiton syyskokoukseen ja puumiestaitokisoihin osallistui noin 130 osanottajaa Härmän Kuntokeskuksessa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Järjestelyistä vastasi Etelä-Pohjanmaan Puumiehet ry.

Tehdaspäällikkö Juha Nummela Heinolasta valittiin jatkamaan edelleen Puumiesten Liiton puheenjohtajana ensi vuonna. Hallituksen jäsenet vuonna 2016 ovat Pekka Riihimäki Uuraisilta, Ari Nieminen Helsingistä, Tero Sievi-Korte Teuvalta, Risto Ukkonen Mikkelistä, Juha Tuominen Porista, Jouko Keistinen Varkaudesta, Pekka Korri Helsingistä, Pasi Loukasmäki Sotkamosta, Arto Leppänen Ruovedeltä, Tytti Ahoranta Kemistä ja uutena jäsenenä Pertti Salonen Iisalmesta.

Puumiesten Liiton jäsenmaksu vuonna 2016 on 42 euroa ja Rouvien Yhdistyksen 10 euroa.

Puumiestaitokisojen joukkuekilpailun voitti tällä kertaa Lounais-Suomen Puumiehet ry, joka ylsi tähän saavutukseen historiansa ensimmäistä kertaa. Miesten kilpasarjan voitti Sakari Virtanen ja naisten kilpasarjan Raija. Miesten tehtäväsarjassa kultaisen mitalin sai Matti Riitamaa. Nämä kaikki edustavat Lounais-Suomen Puumiehiä. Naisten tehtäväsarjan paras oli Henna Nummela ja veteraanisarjan Pekka Lyytinen. Nuorten sarjan voiton vei Vilma Karvonen.